Matkalaiset, tutustukaa matkaoppaaseen
Excujulkaisu on nyt julkaistu: Lataa se tästä
Puumies 1/2013:
Puumekanistikerho ekskursiolla: Venäjä on mahdollisuuksien maa
Kuusitoista innokasta ja vähän seikkailunhaluistakin puumekanistia lähti viime vuoden syyskuun lopulla itärajan toiselle puolelle. UPM:n Chudovon vaneritehdas, paikallinen elämä, Viipurin Suomen ajan arkkitehtuuriset kohteet ja alan yritysten toimintatavat Venäjällä olivat opintomatkan kohteina.
Bussikuskimme Sergei ja Igor kuljettivat meitä turvallisesti koko matkan ajan. Aluksi suuntasimme Helsingistä Nuijamaan kautta Viipuriin. Yömajanamme toimi, kuuleman mukaan aikoinaan legendaariseksikin kutsuttu Drushba-hotelli. Ystävyyshotellista teimme täsmäiskuja Alvar Aallon suunnittelemaan puiset interiöörit sisältävään Viipurin kirjastoon sekä Uno Ullbergin taidemuseoon, joka nykyään palvelee Eremitasin taidemuseon viidentenä toimipisteenä.
Ullbergin taidemuseossa pääsimme tutustumaan taidekouluun ja sen suomenkieliseen nostalgiseen näyttelyyn kauniista Viipurista kuvina ennen vuotta 1944. Sellainen ol Viipuri! Iltapalaksi nautimme ulkona grillattuja saslikkeja ja borssikeittoa venäläisessä ravintolassa.
Torstaina suuntasimme bussin kohti Pietarin menoliikenteen ruuhkia. Selvisimme hienosti insinööritoimisto Giprobum-Pöyrylle kuuntelemaan projektijohtamisen saloja sekä tarinoita kotimaan työmatkoista, joihin saattaa sisältyä kahdeksan tunnin lento ja neljän tunnin automatka kohteeseen. Kalvosulkeisten perusteella Venäjän puuteollisuudessa tehdään isoja uusia investointeja ja parannuksia lähiaikoina, sillä näyttää siltä, että tähän asti niitä on ollut tapana rykäistä pari kertaa vuosisadassa. Mahat täynnä herkullista kaalipiirakkaa pääsimme kiertoajelulle bussillamme Pöyryn Pietarin toimiston ainoan suomenkielentaitoisen työntekijän johdattelemana. Neljän tunnin kiertoajelu riitti vakuuttamaan epäilevänkin sielun 5 miljoonan asukkaan metropolin ihanuudesta.
Perjantaiaamuna lähdimme kohti Chudovon kylää ja UPM:n vaneritehdasta. Huristimme peltojen läpi moottoritietä aina Chudovoon asti ja kerkesimme tutustua paikalliseen kauppakeskukseen ennen tehdasvierailua. Chudovossa pienet puutalot, kasvimaat ja kuoppaiset tiet tarjosivat täydellisen vastakohdan Pietarin hulppealle arkkitehtuurille.
Pöyryn esittelemien uudistuskohteiden jälkeen noin 600 henkeä työllistävä 1988 perustettu Chudovon vaneritehdas näytti hulppealta. Tehdas valmistaa sekä pinnoitettua että pinnoittamatonta vaneria ja pääosa tuotteista hyödynnetään muotti- sekä kuljetusteollisuudessa. Tehtaan pääraaka-aine on koivu, jota onkin saatavilla Venäjän metsissä runsaasti. Kiitos vanhojen metsien, tukit Venäjällä ovat keskimäärin tiheämpiä kuin Suomessa. Näin ollen Venäjällä pystytään valmistamaan laadukasta ja hinnaltaan kilpailukykyistä vaneria, josta jopa 80 % menee ulkomaan markkinoille.
Ongelmia raaka-aineen osalta koituu tosin sen logistiikasta. Kyseinen ongelma on Chudovossa ratkaistu tukkien lumivarastoinnilla, jolloin noin 36 000 m3 raaka-ainetta saadaan säilöttyä ja pystytään näin hyödyntämään pahimman puupulan aikaan syksyllä.
Kulttuurillisia eroja Venäjän ja Suomen teollisuuden välillä oli myös havaittavissa. Venäjällä ongelmat ratkotaan usein vasta pakon edessä kun taas Suomessa niitä pyritään ehkäisemään jo ennalta. Klisee ”mikään ei toimi mutta kaikki järjestyy” on siis totta.
Jokainen vierailija sai tehtäväkseen kiinnittää huomiota työturvallisuuteen vaneritehdaskierroksen aikana. Kierroksen päätteeksi kävimme mielenkiintoisen keskustelun työturvallisuudesta ja siihen liittyvän venäläisen ja suomalaisen kulttuurin suurista eroista. Pääsimme myös tutustumaan tehdasalueella sijaitsevan ”suomalaiseen autotalliin” tämä mm. biljardipöydällä varustettu autotalli on ollut tehtaan perustamisvaiheessa sekä myöhemmin 90-luvulla suomalaisten työntekijöiden aktiivisessa käytössä.
Päivän päätteeksi lähdimme isäntiemme saattelemana nauttimaan venäläistä illallista Zakuskoineen läheiseen tsaarin aikaiseen kartanoon. Tien kuoppaisuudesta johtuen 10 km:n matka kesti kolme varttia. Oligarkin kunnostaman kartanon remontissa ei oltu säästelty ja venäläinen ruoka oli jälleen todella maittavaa.
Lauantaina tutustuimme Pietarin metsäakatemiaan, jonne matkasimme upealla Pietarin metrolla. Metro on nähtävyys itsessään; monet seinistä on koristeltu mosaiikilla ja muulla värikkäällä taiteella. Kolisevat vaunut ovat suurimmaksi osaksi vielä neuvostoaikaisia. Ekskursion ideana oli tutustua lajitovereihimme ja meitä olikin vastassa 4 metsäalan yliopisto-opiskelijaa. Mainittakoon, että heistä kaksi puhui englantia. Kiersimme kampusalueen ja näimme mm. pitkän galleriakäytävän, johon oli asetettu esille puukappaleita. Mekanisteille tuli mieleen tuttu puulajitentti, jossa haasteena on yhdistää puulajin nimi mallikappaleeseen. Metsäakatemian rakennukset sijaitsivat valtavassa vanhassa puistossa, jossa kasvoi harvinaisia puulajeja ja jonka lomassa oli ensimmäisen vuoden opiskelijoiden hoitama komea puutarha.
Viidentenä päivänä koitti paljon pelätty kotiinlähdön aika. Aamu aloitettiin luonnollisesti aamupalalla, se kun sisältyi huoneen hintaan. Hienoisesti ihmettelimme miksi aamiaisella tarjoiltiin spagettia, muttemme antaneet sen häiritä iloamme ilmaisesta seisovasta pöydästä.
Iiris Immonen
Kuvat Markus Kauppinen